fbpx

Tietoa Nettilukion opiskelijalle

Kaikki, mitä sinun tulee tietää opiskelusta Nettilukiossa:


Avaa matkaopas!

Opintojen ohjaus ja suunnittelu

Nettilukion tutkintotavoitteisessa koulutuksessa jokainen opiskelija saa opintojensa tueksi ohjaajan, joka perehdyttää opintoihin ja seuraa niiden edistymistä. Opinto-ohjaaja auttaa opintojen suunnittelussa ja jatko-opiskelusuunnitelmissa sekä uranvalinnan pohtimisessa. Opintojaksojen sisällöllisissä kysymyksissä saa tukea opettajalta. Erityisopettajalta saa tukea oppimisen pulmiin.

Jokainen ylioppilastutkintoon tähtäävä nettilukiolainen tekee oman henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS). Suunnitelmassa mietitään lukio-opiskelun kokonaistavoitteet ja valitaan suoritettavat opintojaksot. Aikuislukion oppimäärä on 88 opintopistettä (OPS2021) tai 44 kurssia (OPS2016).

Lukio-opintoihin voi käyttää enintään neljä vuotta. Aiempia lukio- tai ammatillisia opintoja voidaan hyväksilukea osaksi Nettilukion opintoja.

120ov tai 180osp laajan ammatillisen perustutkinnon suorittanut voi osallistua myös pelkästään ylioppilaskirjoituksiin ja opiskella vain niihin liittyviä oppiaineita Yo-tutkinto-linjalla.

Muikku-oppimisympäristö

Nettilukiolaisilla on käytössään oma verkko-oppimisympäristö nimeltä Muikku. Samaa oppimisympäristöä käyttävät sekä tutkintotavoitteiset opiskelijat että aineopiskelijat. Kaikki Nettilukion opintojaksot löytyvät Muikusta, samoin ohjeet, oppimistehtävät sekä opiskelukaverit ja opettajat. Kokeita nettilukiossa ei olekaan, vaan osaaminen osoitetaan tehtävillä ja kirjoittamalla oppimispäiväkirjaa.

Opinnoissa käytetään pääasiassa verkkomateriaalia, ja oppikirjat ovat useimmilla opintojaksoilla vain vapaaehtoista lisä- ja tukimateriaalia. Tutustu oppimateriaalisuosituksiin.

Opiskelu Nettilukion opintojaksoilla

Nettilukiossa kaikki oppimäärään kuuluvat opinnot tarjotaan itsenäisinä verkko-opintojaksoina. Lisäksi osa opinnoista järjestetään vuosittain aikataulutettuina opintojaksoina tai ilmiöpohjaisina opintoina (TO1 – Tutkiva oppiminen).

Itsenäisesti suoritettavat opinnot jokainen voi suorittaa omaan tahtiinsa, oman opiskelusuunnitelmansa mukaisesti. Opintojaksoille voi ilmoittautua milloin vain eikä opiskelua ole sidottu aikaan tai paikkaan. Arvioinnit perustuvat opintojakson oppimistehtäviin ja oppimispäiväkirjaan. Opintojaksolla on opettaja, jonka puoleen voi kääntyä opintojen aikana ja jolta saa numeroarvioinnin yhteydessä ohjaavan palautteen.

Aikataulutettuja opintoja järjestetään tiettyinä ajankohtina ja niillä kaikki opiskelevat samassa aikataulussa. Opiskeluun kuuluu verkko-opetustuokioita ja oppimistehtävät palautetaan sovittuina ajankohtina. Opiskelu on siis ohjatumpaa kuin itsenäisesti suoritettavilla opintojaksoilla.

Ilmiöpohjaisella oppimisella tarkoitetaan oppiainerajoja ylittävää, tutkivaa otetta oppimiseen. Ilmiössä on aina kattoteema (vuosien varrella ilmiöiden teemoja ovat olleet esimerkiksi hyvinvointi, valta tai metsä), mutta tutkimusnäkökulman valittuun ilmiöön ja ilmiön aikana tekemäsi tuotoksen toteutuksen voit suunnitella itse. Saat suunnitteluun tukea ohjaavilta opettajilta ja muilta ilmiöopiskelijoilta. Ilmiöön osallistumalla saat myös TO1 – Tutkiva oppiminen – opintosuorituksen (ks. Teemaopinnot).

Ylioppilastutkinto

Useimmat lukiolaiset tavoittelevat myös ylioppilastutkintoa. Ylioppilastutkintoon kuuluu ylioppilaskirjoituksissa tehtävät vähintään viisi pakollista koetta. Tutkintotodistuksen saa, kun on hyväksytysti suorittanut nämä kokeet ja tehnyt aikuislukion oppimäärän (44 kurssia/88 opintopistettä) tai opiskelijalla on ennestään ammatillinen perustutkinto (laajuus vähintään 120 ov tai 180 osp). 

Nettilukion opiskelijat osallistuvat ylioppilaskirjoituksiin ensisijaisesti Otavian toimipaikkakunnalla Mikkelissä ja kirjoituspaikkana toimii Saimaa Stadiumi. Lisätietoja ylioppilaskirjoituksista löydät Nettilukion Abioppaasta ja Ylioppilastutkintolautakunnan verkkosivuilta.

Kustannukset ja opintososiaaliset edut  

Opiskelijan maksut

Opiskelu Nettilukiossa on tutkintotavoitteiselle opiskelijalle aina maksutonta. Oppikirjojen hankinnasta voi tulla jonkin verran kustannuksia, jos kirjaa haluaa käyttää lisämateriaalina. Ylioppilaskirjoituksiin osallistumisesta peritään Ylioppilastutkintolautakunnan määrittelemät koemaksut.

Maksuttoman toisen asteen piiriin kuuluville nuorille tarjotaan käyttöön tietokone ja tarvittavat sovellukset opintojen ajaksi. Heille viiden ensimmäisen yo-kokeen suorittaminen on maksutonta.

Opintotuki

Nettilukiossa opiskelu ei oikeuta Kelan myöntämään opintotukeen. Nettilukiossa opiskelu ei vaikuta äitiyspäivärahaan, mutta saattaa vaikuttaa työttömyysturvaan. Mikäli sinulle on myönnetty etuuksia, kannattaa aina varmistaa, ettei Nettilukiossa opiskelu ole este niiden saamiselle.

Maksuttoman toisen asteen piiriin kuuluvilla nuorilla on oikeus opintotukeen, jos Kelan edellytys opintojen etenemisestä täyttyy.

Matkakorvaukset ja edut Nettilukiossa

Nettilukion tutkinto-opiskelijoiden matkakustannuksia voidaan korvata silloin, kun he osallistuvat Nettilukion lähitapaamisiin. Matkakorvauksia haetaan ja niistä sovitaan aina erikseen. Myös majoitus ja ateriat ovat nettilukiolaisille tapahtumien aikana pääsääntöisesti maksuttomia.

Ylioppilaskokeisiin matkustamisesta koituvia kustannuksia ei korvata opiskelijalle.

Opiskeluhuolto Nettilukiossa (oppivelvollisille)

Opiskeluhuollon palvelut toteuttaa Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa.

Kuraattori: Lauri Siiriäinen

Kuraattori: Jorma Naakka

Terveydenhoitaja: Kaarina Kiri

Psykologi: Kirsi Raevaara

Yhteystiedot: Opiskeluhuolto